perjantai 27. toukokuuta 2011

Bird & Bees

Nii, en nyt yhtään tiiä mistä tän postauksen otsikko tuli, mutta ehkä sekin teille selviää. (;


Olipa kerran pieni Erkka. Erkka kuljeskeli pihalla, haistelleen, ja ehkä vähän maistellenkin. Nurmikko oli vihreää, ja tuoksui hyvälle. Kaksi muuta pientä koiraa olivat myös ulkona, Åsa istui puutarhatuolilla, jonka se oli vallannut omakseen, Urho taas istui piha-aidan vieressä, ja katseli taivaalla lintuja. Niin ihmeellisiä ne olivatkin. Erkka katseli taivaalle ja näki albadrossin, "ei, ei, ei, ei se ole albadrossi, se on västäräkki, eräänläinen pikkulintu", Urho kertoi Erkalle joka kertoi havainnostaan iloisella haukahduksella. Erkka jatkoi tallusteluaan pihamaalla, muta yhtäkkiä se pysähtyi, ja jäi tuijottamaan maata suurilla silmillään. Maassa oli mehiläinen. Ihka oikea mehiläinen. "vuh!" Erkka haukahti, ja siirtyi askeleen taaksepäin. Se  muisti miten emäntä oli kertonut, että mehiläinen voi pistää kipeästi. Erkka jäi tuijotamaan tuota pikku hyönteistä. Mutta se ei liikkunut, ei edes pörissyt. Erkka haukahti. Ei tapahtunut mitään, ei yhtikäs mitään, mehiläinen ei liikkunut. Erkka huitaisi sitä tassulla, ei mitään reaktiota. Nyt Erkka alkoi epäillä, ehkä se ei ollutkaan se miksi Erkka sitä luuli. Urho tuli paikalla, mutta pysyi taaempana, sillä tuo ilkikurinen otus oli kerran pistänyt pikkupikku  Urhoa. Mutta tuo mehiläinen taisi olla aika vaaraton, Erkka tajusi että se oli jo kuollut, varmuuden varalta se silti läppäsi sitä tassulla, ja haukahti. Mutta silti Erkka jäi vielä tuijottamaan mehiläistä. Se oli todella jännä.







Niin, ehkä sen postauksen otsikko kertoo jotaain tosta Urhon lintubongauksesta, ja Erkan mehiläiskiinnostuksesta, ja jotenkin ehkä vähän tohon kappaleeseen. (:
Taidan olla Sunrise Avenuen kova Fani isolla äffällä. Tai en taida, vaan oon. (; 
SUNRISE AVENUE <3 (sori, ei liity asiaan.)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

tiistai 24. toukokuuta 2011

Sano muikku!


Viikonloppu meni mallintöitä tehdessä. -Joo, luit aivan oiken mallintöitä tehdessä. Mun pikkuveljeä kuvattiin R-collection kuvastoon, joten Åsan kanssa lähdettiin mukaan. Taisi se Åsakin jonnekkin kuvaan eksyä, kaljuna.. Noh, katostaan sitten mitä tulee. (: Vietimme kokonaisen päivän keskellä metsää, korvessa kameran kanssa häärimässä. Paljon sieltä reissulta tuli kuvia, ja niitä tänne myös. Mutta, meidän Erkka pojalla on ollut maha sekaisin jo viikon ja vahinkoja on sattunut... Tänään päästiin onneksi lääkäriin. Tulehdusarvot koholla, ja antibiootti. Nyt paranemaan päin. (: 


Kuvauspaikalla.





Eetu & Åsa


Mallit töissään.
                                     

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kaljurotat

"Yksi pieni moppi lähti marssimaan, vuorten taakse,  sokajärvelle, koska matka oli pitkä niin, se pyysi mukaan yhen toverin. Kaksi pientä moppia, lähti marssimaan, vuorten taakse, sokajärvelle. Tulivat he takaisin kaljuina, ja löysivät he kotoa ainoan karvallisen kaverin"


Niin siinä kävi, oikeesti. Urho ja Åsa pääsivät karvoistaan, nyt on siis uusi kaljurotta-look, toimii mainiosti (; Erkka on sitte nyt perheen musta lammas.

Åsa ennen.


Ja Åsa jälkeen.

Urho ennen.

Urho jälkeen.



Millanen päivä sullaon huomen? -Meillä on ainaki normi päivä. 



maanantai 16. toukokuuta 2011

IHANAA LEIJONAT IHANAA!

Hyvä Suomi! Miltäs tuntuu maailmanmestaruus? Sitä Erkka ei tiedä, mutta ruoka kuulemma maistuu hyvältä. Oli jännä peli (; Meillä kotikatsomossa tunnelma oli katossa koirien ja ihmisten puolelta.

Tujotus kilpalu Åsa vs. Ruotsalainen

LENTÄVÄ RUOTSALAINEN!

Oli liian jännää, Urho ei voinut katsoa enää.

Ruotsalaiset teki avausmaalin, ja Urho masentui.
Erkan ilme oli tämän näköinen jokaisen maalin jälkeen, kun ihmiset pomppivat ja kiljuivat. Erkka ei nyt ymmärrä yhtään :D
ps. sori kun tää meni tälleen leveeks, näyttää tyhmältä :/

lauantai 14. toukokuuta 2011

Yläveiviä, koivua ja 1 vee synttäreitä

Haukahdus!

Fanitetaanko teillä jääkiekkoa? No aivan varmasti. Entäs fanitetaanko teillä Mikael Granlundin yläveiviä? No aivan varmasti fanitetaan. Fanitetaanko teillä tulevia koivun lehtiä (ihan selkeyden vuoksi, nyt ei siis puhuta Mikko Koivusta ;). En tiedä fanitetaanko teillä, mutta meillä ainakin, ruohoa, vuorenkilpiä, omenapuun lehtiä ja kaikenlaista vihreää. Ainakin Erkka fanittaa, jopa Erkan suuuuuuuuuret valkoiset hampaat fanittaa, niin paljon että yleensä ne päätyvät jopa Erkan mahaan.. Sama Urholla, mutta Urhoa taitaa kovasti fanittaa ruohoa. Sitä se ainakin jaksaa pihalla syödä kuin lammas. No ei ruohosta sen enempää.

Viikonloppu on kulunut leppoisasti jääkiekkoa katsellessa (joo-o, ihan oikeasti, meillä jopa koirat katsovat jääkiekkoa!) ja koivun lehtiä kuvaillessa. Niin ja jätkillä se on mennyt piha nurmikkoa kyntäessä. Erkka alias lehmä & Urho alias lehmä. On siis tosiaan ollut kivat ilmant, lämpötila keikkuu +10 asteen paikkeilla, mutta aurinko paistaa lämpimästi ja auringossa onkin varsin lämmin. Åsan ja Urhon turkki on kasvanut jo pitkäksi, joten ensiviikolla olisi tarkoitus mennä kajuuntumaan taas vaihteeksi (; Huomenna olisi tarkoitus mennä yhdelle uimarannalla, missä vesi raja on toooosi kaukana, niin kuvamaan. Lisäilen sitten tänne jos tulee kelpoisia kuvia. Kesäloma suunnitelmiakin on jo tehty. Åsan kanssa lähdetään Turkuun ukin luo pariksi viikkoa, kamerakin pääsee varmasti mukaan, siitä ei huolta.

JA meidän Erkka poika täytti eilen 1 vuotta <3 Isopoika jo (:

Eipäs tältä seurueelta muuta, koirilta pusuja (:
ps. Vaihdoin tuon yläkuvan vähän kesäisempään ja huomasin että meillähän on yksi lukija! Kiitos bambille kun olet viitsinyt tämän rämäpää joukon lukijaksi rueta.  Ja huomenna tietysti katsotaan jännityksellä lätkämatsia, peukut pystyyn. Go Finland, go!

torstai 12. toukokuuta 2011

Päivityksiä päivityksiä



Hihiii. Sopivaa aikaa postata tänne jotakin uutta, kipeenä kun olen. Eli Urho on käynyt kahdessa näyttelyssä, mutta en nyt sitte löytänyt niitä arvosteluja. Tuusniemellä 19.3.11 Urho oli  PU 1 vasp ja ensimmäinen sertin se sieltä haki. (: Toinen näyttely Outokummussa 16.4.11, karva oli jo päässyt vähän pitkäksi, ja jotenki kuulemma vetänyt kehässä hiekkaa henkeen , nii ei oikeen ollut menny esiintyminen outokummussa putkeen, joten siellä ei menestystä. (;


Tuusniemi 19.3.11

Elikkäs, sitte niitä kuvia mitä on tullut otettua paljonkin. Kuvannut oon kuvannut Urhoa, Erkkaa ja Åsaa. Sitte ollaan käyty myös tuttujen luona, jonka kani pyöräytti 5 ihanaa kanivauvaa ja niistä oon myös paljon kuvia räpsiny. Nyt kun kesäkin tulee niin kovalla huminalla, niin luonnosta on koneella myös paljon kuvia (niitä en tänne laittanu kun ei silleen koiriin liity). Eli tässä on sihan pieni osa vaan niitä kuvia, kun päivittelyjen myötä tulee lisää. Ja jos löydän ne Urhon näyttelyarsostelut, lisään ne myös tänne. (;
Åsa

Urho & Erkka
Vaavi (:
Tämmösiä käytiin ihastelemassa tuttujen luona (:
Åsa
Sylvi (eli Sylvi on meirän koira, mutta asuu mummolassa)
Sylvi
Åsa

Erkka
Urho

 

maanantai 9. toukokuuta 2011

Nolottaa ihan...

Juukelis, viime päivityksestä on todellakin kulunut aikaa, pahoittelut. Kuviakin pitäs lisätä, kun perheseen on astunut  uusi heino kamera (Canon EOS 1000D). Urho on käynyt parissa näyttelyssä, ja niisäkin lupaan laittaa arvestelut tänne, Erkka olisi menossa tuossa kesällä ainakin kolmeen näyttelyyn. Mutta lupaan päivitellä aktiivisemmin ja lisäillä niitä kuvia. (: Ja koira rintamalla menee hyvin ja homma toimii kun junan vessa!

Kiitän ja kuittaan. (: