Minulla on tosiaan vasta hamsteriharrastus alkanut kaksi vuotta sitten, ja yhä meillä tallustelee ensimmäinen hamsterinikin, eli Yoda. Ollut myös kaksi roboa joista toinen tosiaan nukkunut pois...
Hamstereitten lisäksi punakorvakilpikonniahan mulla on ollut 15 vuotta, tosin asuu eri osoiteessa nykyään. Hamsuissa pysytellään jatkossa, ne on vieneet sydämen. :)
Kiitti paljon! Meilläkin nuita hamstereita oli tulloin pari vuotta taakseppäin niin ensin kaksi talvikkoa, mutta toinen osoittautui pojaksi ja pian olikin 4 poikasta, kaksi jäi meille ja toiset kaksi lähti maailmalle eläinkaupan kautta. Noin päälle vuoden vanha toinen vauvoista menehyi flunssaa, pian myös aika jätti myös vanhemmista, ja myös toisesta poikasesta kun ikääkin alkoi sitten olla jo kiitettävästi. Sen jälkeen meille tuli kultahamsteri toffee, joka eli myös hyvän pitkän elämän hamstereiden ikään ottaen. Sen jälkeen oli pitkä tauko että ei ollut yhtään hamsteria, mutta sitten taas tuli ikävä nuita pikkusia ja perheeseen astui alma, talvikko vuoden 2009 lopussa. Alma kuitenki lähti viikko sitten hamstereiden taivaaseen. ): Tällä hetkellä perheen lemmikki katraaseen kuuluu 3 koiraa sekä huomenna uutena tulokkaana viljakääreme. :) Huhu, tulipas siitä pitkä stoori! :D
En vielä tiiä, pitää katsoa, kun vähän pelottava ajatus tuo että käärme ja hamsteri samassa taloudessa, kun nuo käärmeet syö hiiriä ja pieniä rottia...
Ja luulisin että tulee käärmeestä myös pientä juttua, siitäkin olis kiva kirjoitella ja lisätä kuvia, vähän erillaista tännekkin. (:
Ihastuttava blogi sinulla!
VastaaPoistaMinulla on tosiaan vasta hamsteriharrastus alkanut kaksi vuotta sitten, ja yhä meillä tallustelee ensimmäinen hamsterinikin, eli Yoda. Ollut myös kaksi roboa joista toinen tosiaan nukkunut pois...
Hamstereitten lisäksi punakorvakilpikonniahan mulla on ollut 15 vuotta, tosin asuu eri osoiteessa nykyään. Hamsuissa pysytellään jatkossa, ne on vieneet sydämen. :)
Kiitti paljon! Meilläkin nuita hamstereita oli tulloin pari vuotta taakseppäin niin ensin kaksi talvikkoa, mutta toinen osoittautui pojaksi ja pian olikin 4 poikasta, kaksi jäi meille ja toiset kaksi lähti maailmalle eläinkaupan kautta. Noin päälle vuoden vanha toinen vauvoista menehyi flunssaa, pian myös aika jätti myös vanhemmista, ja myös toisesta poikasesta kun ikääkin alkoi sitten olla jo kiitettävästi. Sen jälkeen meille tuli kultahamsteri toffee, joka eli myös hyvän pitkän elämän hamstereiden ikään ottaen. Sen jälkeen oli pitkä tauko että ei ollut yhtään hamsteria, mutta sitten taas tuli ikävä nuita pikkusia ja perheeseen astui alma, talvikko vuoden 2009 lopussa. Alma kuitenki lähti viikko sitten hamstereiden taivaaseen. ): Tällä hetkellä perheen lemmikki katraaseen kuuluu 3 koiraa sekä huomenna uutena tulokkaana viljakääreme. :)
VastaaPoistaHuhu, tulipas siitä pitkä stoori! :D
Otan osaa hamsterien menetyksiin. <3
VastaaPoistaKuulostaa pöhköltä kysyä nyt, ja tarkoitus ei ole olla tökerö, mutta luuletko että tulet vielä josksu otamaan hamsuja? :)
Viljakäärmekin olisi kiinnostava. Tuleekohan siitä joskus juttua blogiisi? Olisi kiva nähdä kuvia tai lukea jotain käärmeenkin pidosta lemmikkinä. :)
Piti myös sanoa, että kuvaat todella hyvin, ihanan eläväisiä kuvia, sellaisia hetkiä elämästä, ei mitään laitettuja. Tykkään. :)
En vielä tiiä, pitää katsoa, kun vähän pelottava ajatus tuo että käärme ja hamsteri samassa taloudessa, kun nuo käärmeet syö hiiriä ja pieniä rottia...
VastaaPoistaJa luulisin että tulee käärmeestä myös pientä juttua, siitäkin olis kiva kirjoitella ja lisätä kuvia, vähän erillaista tännekkin. (:
Ja kiitos paljon! (: